Minusta

Olen viisikymppinen sinkku ja koulutukseltani biologi. Työskentelen Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksessa luonnonsuojelutehtävissä. Opintoni suoritin Jyväskylän yliopistossa ja sen jälkeen olen asunut Kouvolassa, joka on lähes 90 000 asukkaan kaupunki Etelä-Suomessa. Asun rivitalossa Lehtomäessä keskustan laitamilla.

Koiraharrastuksestani

Ensimmäisen koirani brienpaimenkoira uroksen Tonin (Siusam Xarathustra) hankin vuonna 1990, kun olin jo kolme vuotta ollut opintojen jälkeen työelämässä ja muuttanut omaan rivitaloasuntoon. Toni oli haastava tapaus ensimmäiseksi koiraksi ja sen kanssa tuli tehtyä paljon virheitä. Kävimme alkuun ahkerasti totelevaisuuskoulutuksessa ja reilun vuoden myös agilityssä. Kisaamaan emme päässeet, koska minun taitoni eivät riittäneet pitämään muista koirista kovasti kiinnostuneen koiran mielenkiintoa minun kanssani tekemisessä. Toni nautti kuitenkin tokoilusta ja teimme kaksistaan pieniä harjoituksia tämän tästä. Jäljestystä harjoittelimme myös vähän makupalojen avulla. Näyttelyissä emme viihtyneet kumpikaan, joten sekin jäi muutamaan kertaan.

Tonin menehdyttyä yllättäen 9-vuotiaana maksakasvaimeen otin uuden uroksen Obin (Tosselin Herra Hoo). Obi oli luonteeltaan helpompi ja kai minunkin taitoni olivat vähän kehittyneet. Myös Obi nautti tekemisestä ja tokossa etenimme avoimeen luokkaan asti. Agilityssäkin kävimme sitkeästi, mutta emme kilpailleet kuin epävirallisissa kisoissa. Minä olin liian hidas ohjaaja ja Obi kuumui liikaa ja kävi turhautuneena näpsimässä minua. Käyttäytymiskokeen suoritimme hyväksytysti ensimmäisellä yrittämällä ja tein myös Obille jälkeä, mutta keppien ilmaisua ja esineruutua en viitsinyt opettaa. Näyttelyissä Obi viihtyi hyvin ja pärjäsikin kohtalaisesti, joten niissä kävimme ahkeraan. Vein kyllä Obin itsekin kehään, mutta herra esiintyi paremmin muiden kanssa, joten handlereitä käytin aina, kun vain sellaisen onnistuin saamaan.

Kun Obi 5-vuotiaana sairastui munuaisten vajaatoimintaan ja oli tiedossa, ettei yhteistä taivalta olisi kovin pitkään jäljellä, aloin katsella seuraavaa koiraa. Sininen väri oli kiinnostanut jo pidempään, joten kun Ruotsiin kennel Woodlooksiin syntyi kesällä 2005 sinisiä yhdistelmään, jossa isä oli sukua Tonille ja Obille, päätin kysyä olisiko pentuja vielä vapaana. Lopulta sinisiä oli vain yksi ja sekin oli narttu. Nartut olivat olleet kaikki varattuja, mutta ilmeisesti joku mustan varannut ei halunnutkaan sinistä, joten niin Sini (Woodlooks Gypsy Girl) sitten päätyi minulle. Sini on erittäin innokas ja helppo kouluttaa. Tokoa olemme harrastaneet ja kisanneet alokasluokassa ilman kummenpaa menestystä. Agilityn alkeiskurssin kävimme kesällä 2007 ja kilpailemisen aloitimme kesällä 2009. Sinillekin olen tehnyt metsäjälkeä, mutta ne kepit ja esineruutu on vielä opettamatta. Myös Sinin kanssa kävin aika paljon näyttelyissä, mutta sinisen koiran syndrooman aiheuttaman huonon turkin takia se on jäänyt.

Sinin vuonna 2008 syntyneen pennun Helmin (Kannusruohon Hopeasinisiipi) kanssa olemme käyneet melko paljon näyttelyissä. Tokossa ja metsäjäljessäkin ollaan vähän opeteltu alkeita ja agilityssä käyty alkeiskurssi vuonna 2010 ja sen jälkeen lähinnä harrasteltu.

Kaikkien koirieni kanssa olen siis harrastanut melko monipuolisesti, mutta ensisijassa ne ovat kuitenkin kotikoiria ja lenkkikavereita.

Kennelistä

Kennelnimen Kannusruohon sain lokakuussa 2007. Nimi tulee keltakannusruohosta (Linaria vulgaris). Kun mietin kennelille nimeä, tuntui siltä, että kaikki hyvät ja sopivat olivat jo varattuja. Sitten päätin, että koska olen koulutukseltani biologi, otan nimeksi jonkun kasvin. Kannusruoho on mielestäni kaunis ja lisäksi siinä on brienpaimenkoirille tyypillinen ja tärkeä kannus ja sen vuoksi se mielestäni sopi oikein hyvin rodun kasvattajalle.

Olen siis vasta aloitteleva kasvattaja. Kasvattajan peruskurssin kävin keväällä 2007. Tarkoitukseni ei ole ollut ryhtyä kasvattajaksi, mutta kun ensimmäinen narttuni Sini osoittautui sen verran hyväksi rodun edustajaksi, päätin yrittää pentujen teettämistä. Kasvatustyön jatko on vielä avoin, mutta pienimuotoista tämä tulee aina olemaan.

Tavoitteenani on kasvattaa terveitä, iloisia, reippaita ja ystävällisiä kotikoiria, joiden kanssa voi myös harrastaa niin PK-lajeja kuin tokoa, agilityä ja näyttelyitäkin.