Brienpaimenkoira/ briardi

Brienpaimenkoira (Berger de Brie) eli briardi, on ranskalainen rotu, joka kuluu FCI:n ryhmään 1 lammas- ja karjakoirat. Se on keskikokoinen pitkäkarvainen paimenkoira.

Alkuperä

Briardi kuuluu pitkäkarvaisiin toisiaan muistuttaviin paimenkoiriin, jotka ovat alkujaan lähtöisin idästä. Briardia muistuttavia koiria on kuvattuna 700-luvulta peräisin olevassa seinävaatteessa Kaarle Suuren kanssa. Myös Napoleonilla kerrotaan olleen kaksi briardia. Apotti Rozier käytti nimeä Chien de Brie ensimmäisen kerran vuonna 1809 maatalousoppikirjassaan. Ensimmäisessä Pariisin koiranäyttelyssä vuonna 1863 briardi Charmante sijoittui paimenkoirissa ensimmäiseksi.  Pierre Mégnin erotti kirjoituksessaan lyhyt- ja pitkäkarvaiset ranskalaiset paimenkoirat vuonna 1888 ja vuodesta 1893 lähtien koiraluetteloissa erotettiin briardi ja beauceron omiksi roduikseen. Ranskan paimenkoirayhdistys kirjoitti vuonna 1897 briardille ensimmäisen rotumääritelmän ja täydellisempi versio määriteltiin vuonna 1908. Ranskan ensimmäinen briardyhdistys perustettiin vuonna 1909.

Käyttötarkoitus

Briardin alkuperäinen käyttötarkoitus oli lammaslaumojen kuljetus ja vartiointi. Vielä nykyisinkin rodusta löytyy vahvasti paimennustaipumusta. Ensimmäisessä maailmansodassa briardeja käytettiin viesti-, jälki-  ja vetokoirina sekä haavoittuneiden etsijöinä.

Briardi pystyy moniin tehtäviin: paimenkoira, opaskoira, sotakoira,  poliisikoira, vartiokoira, pelastuskoira. Briardi nauttii työskentelystä ja haluaa olla hyödyksi. Nykyisin briardi on ennen kaikkea monipuolinen harrastuskoira ja uskollinen perhekoira.

Suomessa briardeilla on ollut osallistumisoikeus palveluskoirakokeisiin vuodesta 1986.  Yleisimmin harrastettuja ovat olleet palveluskoirien jälki- ja hakukokeet. Myös viesti-, yleiskoe-, erikoisjälki- ja pelastuskoirakokeissa sekä valjakkohiihdossa ja vesipelastuksessa on nähty briardeja. Palveluskoiralajien lisäksi tottelevaisuuskokeet ja agility ovat olleet suosittuja.

Ulkomuoto

Briardi on yleisvaikutelmaltaan voimakas, notkea ja hyvin sopusuhtainen koira, jonka liikkeet ovat eloisat ja vilkkaat. Se on keskikokoinen ja painaa n. 30-40 kg. Uroksien koko vaihtelee 62 - 68 cm välillä, nartut ovat 56 - 64 cm. Briardin tulee olla korkeuttaan pidempi (runko usein 3-5 cm pidempi kuin säkäkorkeus). Nartut ovat suhteessa pidempiä kuin urokset. Runko ei saa kuitenkaan olla liian pitkä, koska silloin koiran selkä on helposti pehmeä. Briardi ei saa olla neliömäinen, korkearaajainen ja ilmava.

Briardin liikkeet ovat paimenkoiramaiset, vaivattomat, maatavoittavat ja pitkäaskeliset. Briardin pää on liikkeessäkin ryhdikäs, kaula on työntynyt hieman eteenpäin, selkä on vakaa ja suora ja se kantaa häntäänsä selkälinjan alapuolella.

Briardin pään tulee olla riittävän pitkä ja vahva, se ei saa olla liian lyhyt suhteessa runkoon. Sivulta katsoen pään ylälinja (kallolinja) on yhdensuuntainen kuonolinjan kanssa. Kuono-osa ja kallo-osa ovat yhtä pitkät.  Kuonon ympärys on täyteläinen ja vahva. Huulet ovat keskivahvat ja tiiviit. Huulten pigmentaatio on musta. Harmaana syntyneellä (eli sinisellä) sallitaan myös harmaa kirsun väri. Päästä näkyy selvästi yksilön sukupuoli. Ilme on älykäs, levollinen, ystävällinen ja luottava. Briardin katse on suora ja peloton. Silmät ovat suuret ja avoimet. Silmien värin ja pigemantaation tulee olla mahdollisimman tummia. Harmaana syntyneen briardin silmät saavat olla harmaansiniset. Korvat ovat korkealle kiinnittyneet, pituudeltaan ne ulottuvat puoleen väliin pään pituudesta.  Briardi käyttää korviaan paljon, ne liikkuvat ja ilmentävät koiran valppautta. Toivottava purenta on saksipurenta ja täysi hampaisto, mutta myös tasapurenta sallitaan.

Briardin kaula on suhteellisen pitkä, ja se liittyy sulavasti lapoihin, jolloin pään asento on ryhdikäs. Kaula ei saa olla sylinterimäinen, lyhyt tai hento.

Eturaajat ovat edestä katsoen suorat, keskenään yhdensuuntaiset ja riittävän kaukana toisistaan. Etujalkojen väliin mahtuu kämmen. Lavat ovat lihaksikkaat, pitkät ja viistot. Jos lapa on pysty (suora) ja lyhyt, on liikunta usein lyhytaskelista. Briardin ranne taipuu hieman eteenpäin eli ranneluut ovat hieman viistot.

Rintakehä on tilava, voimakas ja roteva. Rinnan tulee olla myös syvä ulottuen kyynärpäihin asti. Poikkileikkaukseltaan rintakehä on soikea ja tilava antaen keuhkoille runsaasti tilaa. Sivulta katsoen briardin rintaviiva kohoaa sulavasti kohti vatsalinjaa.  Lantio on briardilla hieman viisto, muodoltaan pyöreä ja täyteläinen. 

Briardin sääriluu on pitkä ja kinner sijaitsee lähellä maata. Raaja kintereen alapuolelta on lähes kohtisuora. 

Briardin tassu on soikea, vahva ja tiivis. Myös varpaat ovat tiiviit ja kimmoisat. Kynnet ovat mustat, harmaana syntyneillä harmaat. Kaksoiskannusten eri osissa on täydelliset luut ja ne sijaitsevat mahdollisimman alhaalla, lähellä maata tukien takatassun poljentaa.

Briardin hännän kärki muodostaa selkeän J-koukun. Liikkeessä häntä on selkälinjan tasolla tai sen alapuolella. Häntä ei saa olla rullana selän päällä tai sojottaa suorana ylöspäin. Hännän tulee ulottua vähintään kintereeseen.

Karva on karkeaa ja kuivaa, pohjavillaa on vain kevyesti. Oikeanlaatuinen turkki rahisee sormien välissä sitä hierottaessa.  Värejä on kolme: kellanpunainen (fauve, aikaisemmin fawn), musta ja sininen. Kustakin väristä löytyy runsaasti eri sävyeroja. Mustassa värissä voidaan aikuisella iällä erottaa musta ja harmaantunut musta. Kellanpunainen (fawn) väri on lämmin ja syvä. Se voi vaihdella appelsiininkeltaisesta punertavaan. Kellanpunaisessa, harmaassa ja sinisessä turkissa voi olla värieroja ja monesti väri hieman vaalenee selästä tassuihin. Kellanpunaisessa turkissa voi olla myös yksittäisiä mustia tai harmaita karvoja. Jos harmaa tai musta väritys muodostaa yhtenäisen manttelin koiran selän päälle, on se virhe. Samoin hyvin vaalea, lähes valkoinen väri on virheellinen.  Kellanpunaisilla briardeilla voi olla tumma maski. Mustalla briardilla voi olla jo hyvin nuorella iällä harmaita karvoja mustan seassa. Mustat yksilöt saattavat myös harmaantua täysin iän myötä (ardoise-väritys), mutta ne on rekisteröity mustiksi. Sininen (harmaana syntynyt harmaa) väri on harvinaisempi. Harmaa sävy vaihtelee vaalean hopeasta tummempaan. Sinisen briardin turkki kehittyy pituudeltaan usein selvästi hitaammin kuin muiden värien turkki. Sinisellä briardeilla sallitaan sävyyn sopiva silmien väri ja harmaat kynnet. Myös kirsu saa olla harmaa.

Rotumääritelmä

Briardin väreistä

Luonne

Briardin luonnetta kuvataan sanoilla: ”sage” = viisas, hienotunteinen, vakaa ja ”hardi” = itsevarma, uskalias, peloton. Briardin tulee olla temperamenttinen, reipas, peräänantamaton, valpas, avoin, vallaton mutta harkitseva, tarkkaavainen, suojelunhaluinen, vastaanottavainen, helppo ohjailla, iloinen, rauhallinen rauhallisissa olosuhteissa, tasapainoinen ja vakaa. Se voi olla myös asianmukaisen varautunut vieraita kohtaan, edellyttäen että se vapautuu todetessaan tilanteen neutraaliksi. Briardi ei saisi olla haluton, hidaseleinen, pehmeä, arka, pelkopurija, hektinen ja levoton, hermostunut tai jatkuvasti haukkuva.

Briardeille on ominaista vahva persoonallisuus ja arvokkuus, epäoikeudenmukaisesti kohdeltuna se tulee itsepäiseksi. Briardi on pääsääntöisesti hyvin taistelutahtoinen koira. Se on myös useimmiten hieman pehmeä, mikä tekee siitä helposti ohjattavan ja nopeasti oppivan koiran. Briardin koulutus vaatii usein pitkää pinnaa ja vilkasta mielikuvitusta. Briardia koulutettaessa tulee olla erittäin kiltti, lempeä, ystävällinen ja puhua paljon. Briardi osaa opettamatta vartioida isäntäänsä, lapsia, taloa ja lammaslaumaa, mutta sen tulee ymmärtää selvästi mitä siltä odotetaan. Briardit eivät hyväksy epäoikeudenmukaista rankaisua ja haluavat, että niiden osaamiseen luotetaan. Lempeällä käsittelyllä ja kohtelulla sekä miellyttävillä ja johdonmukaisilla käskyillä saa briardin tekemään kaikki ne äärettömän älykkäät temput, joihin se pystyy.  Briardin ja omistajan kesken tulee olla ymmärtämystä, yhteisyyttä ja ykseyttä.  Briardilla on hyvä ja pitkä näkö- ja kuulomuisti. Briardi tulee totuttaa pentuna muihin eläimiin ja lapsiin, jolloin se on aikuisena hyvin kärsivällinen leikkikaveri perheen pienempien kanssa. Briardi käyttäytyy rauhallisesti kotioloissa, mutta on vilkas ja temperamenttinen ulkona ja työskennellessään.

Suurin luonneongelma on arkuus  ja toiseksi suurin epäsosiaalisuus/aggressiivisuus muita koiria kohtaan. Harvinaisempia luonneongelmia ovat aggressiivisuus ihmisiä kohtaan, hermostuneisuus, paukkuarkuus, dominanssi  sekä liian voimakas vartiointi.

Terveys

Briardi on rakenteellisesti perusterve rotu eli rakenteesta johtuvia terveysongelmia ei ole. Edes kaksoiskannuksista ei yleensä aiheudu ongelmia, jos ne ovat oikeanlaiset. Perinnöllisistä sairauksista huonoin tilanne on lonkkaniveldysplasian suhteen.

Lonkkanivelen kasvuhäiriö HD

Lonkkanivelen epänormaalissa kehityksessä reisiluun pää ja lonkka-malja eivät sovi tiiviisti yhteen. Reisiluun pään ja lonkkamaljan väliin jäävä löysyys mahdollistaa dysplastiset muutokset: nivelrustoa ja sen alaista luuta häviää ja uudisluu täyttää lonkkamaljan kuoppaa eli syntyy nivelrikkoa. Lonkkanivelen kasvuhäiriö on ainakin osittain perinnöllinen. Sen ilmenemiseen vaikuttavat useat geeniparit ja lisäksi ympäristötekijät (mm. ruokinnan laatu ja määrä, erityisesti kasvuiän liikalihavuus haitallista, nopeakasvuisuus, vääränlainen liikunta).

Lonkkanivelen rakennetta ja maljan ja reisiluun pää keskinäistä yhteensopivuutta tutkitaan röntgenkuvista. Briardeilla alin kuvausikä on 12 kk. Lonkkalausunnossa muutoksia kuvataan FCI:n hyväksymällä liukuvalla asteikolla A:sta E:hen.

A = normaalit lonkkanivelet

B = lähes normaalit lonkkanivelet

C = lieviä muutoksia

D = keskivaikeita muutoksia

E = vaikeita muutoksia

D- ja E- asteisiin lonkkiin liittyy usein myös nivelrikkoa (arthrosis). Suomen briardikannasta tutkituista koirista noin puolella on lonkkanivelen kasvuhäiriö (HD C-E).

Muut luutumishäiriöt

Erityisesti kasvavilla koirilla todetaan luutumishäiriöitä, joita esiintyy kyynär-. polvi-, olka- ja kinner-nivelissä. Luutumishäiriöiden yleisnimitys on osteokondroosi. Jos siihen liittyy irtopalojen muodostumista, puhutaan osteochondrosis dissecanista (OCD). Luutumishäiriöiden yleisin oire on ontuminen, yleensä rasituksen tai pitkän levon jälkeen. Suuri koko ja nopeakasvuisuus altistavat kasvuhäiriöille. Briardeilla suositellaan kyynär-nivelien röntgenkuvausta, mutta niitä tutkitaan vielä hieman vähemmän kuin lonkkaniveliä. Suomen tutkitusta briardikannasta kyynärnivelen luutumishäiriöitä on ollut vain muutamalla yksilöllä.

 Silmäsairaudet

Koirien harmaakaihi voi olla perinnöllinen tai muista syistä johtuva. Perinnöllisessä harmaakaihissa HC (hereditary cataract) silmän linssi samentuu joko paikallisesti tai yleisesti. Briardeilla kaihia esiintyy yleensä vasta vanhemmalla iällä, jolloin sitä harvoin diagnosoidaan virallisesti. Kaihi voi aiheuttaa koiran sokeutumisen.

PRA on verkkokalvon etenevä surkastuma (progressive retinal atrophy), joka johtaa verkkokalvoilla sijaitsevien näkösolujen tuhoutumiseen ja koiran sokeutumiseen. PRA periytyy resessiivisesti, ja koira voi itse olla täysin oireeton, mutta silti sairauden kantaja. Suomen briardikanta on PRA:n suhteen tutkimustulosten valossa tervettä.

Sikiöaikana koiran linssin molemmilla puolilla on verisuonia, joiden tulisi kadota 2-4 viikkoa syntymän jälkeen. Jos tätä verisuonten poisvetäytymistä ei tapahdu, koiralle jää verisuonijäänteitä linssin takaosaan. PHTVL tapauksissa verisuonistot eivät ole surkastuneet ja kuolleet, vaan jatkavat kasvuaan, jopa niinkin voimakkaasti, että peittävät vähitellen sivukautta koko silmän. Vähäiset asteet esiintyvät pilkkuina, jotka ovat kuollutta kudosta eivätkä lisäänny. Kehityshäiriötä esiintyy satunnaisesti eri roduissa. PHTVL/PHPV jaetaan asteisiin 1-6. Aste 1 on lievin ja merkitsee ruskeita pilkkuja linssin pinnassa. Asteet 2-6 ovat vakavampia ja vakavissa asteissa tavataan merkittäviä silmän kehityshäiriöitä. PHTVL on perinnöllinen sairaus, mutta sen periytymismekanismi ei ole selvillä. Vian periytymisestä briardeilla ei ole tietoa, mutta yksittäisistä yksilöistä sitä on löydetty.

Persistoiva pupillaari membraani (PPM) on sikiöaikaisen silmäteräkalvon jäänne silmässä. Sen merkitys koiran terveydelle riippuu jäänteen sijainnista ja määrästä. PPM on diagnostisoitu muutamalla briardilla. Joillain roduilla PPM:n on todettu olevan periytyvä sairaus, briardeilla tästä ei ole näyttöä.

Congenital stationary night blindness (CSNB), synnynnäinen ei-etenevä hämäräsokeus, on verkkokalvon toiminnan häiriö. Päivänäkö on normaali tai heikentynyt. Tila on havaittavissa 5-6 viikon iässä, kun verkkokalvon syntymän jälkeinen kehittyminen on valmis. Sairaat koirat tarvitsevat kirkasta valoa nähdäkseen kunnolla, näköongelmat pysyvät samoina syntymästä lähtien. Muutokset näkyvät ERG-tutkimuksessa, eivät tavallisissa peilauksissa. Sairaat koirat ja kantajat voidaan selvittää DNA-tutkimuksella. Sairaus periytyy autosomaalisesti (ei sukukromosomeissa) ja resessiivisesti. Yksilö sairastuu tautiin, jos se perii geenin virheen molemmilta vanhemmiltaan. Geenivirheen ja sairauden yleisyyttä ei tunneta Suomessa, mutta yksittäisiä yksilöitä on tutkittu verikokein ja sylki- ja karvanäytteen perusteella. Suomessa asuvista yksilöistä ei ole toistaiseksi tavattu hämäräsokeusgeeniä.

Silmäluomien sairaudet

Makroblepharon eli liian suuri luomiaukko aiheuttaa ärsytystä silmien limakalvoille ja sarveiskalvoille, jotka ovat epämuodostuneen silmäluomen vuoksi huonosti suojassa.

Trikiaasissa (trichiasis) silmäripset kaartuvat sisäänpäin silmää vasten aiheuttaen ärsytystä. Synnynnäisessä muodossa sitä tavataan jo nuorilla koirilla ja se on silloin yläluomen ulkoreunassa. Silmäluomen vammat voivat aiheuttaa sekundaarisen trikiaasin, jolloin se on siinä kohdassa, josta silmäluomi on vaurioitunut.

Distikiaasissa (distichiasis, cilia aberranta) silmäluomen reunassa, normaalin silmäripsirivin sisäpuolella kasvaa väärään suuntaan silmäripsiä, jotka ovat joskus pehmeitä ja heikkoja, mutta joskus vahvoja ja teräviä, jolloin ne voivat aiheuttaa ärsytystä ja joskus sarveiskalvohaavoja. Vaivan kehittymiseen on perinnöllinen taipumus.

Ektooppiset silmäripset kasvavat aivan väärässä paikassa, tavallisesti yläluomen sisäpuolella. Ne ovat hyvin pieniä, mutta ärsyttävät pahasti silmää ja aiheuttavat sarveiskalvoon pienen haavan.

Briardeilla on Suomessa tavattu yksittäisiä tapauksia em. silmäluomien sairauksia.

 Vatsalaukun kiertymä

Vatsalaukun kiertymä on äkillinen, hengenvaarallinen tila, jolloin kiertymän vuoksi vatsalaukku ei pääse tyhjenemään ja siihen kerääntyy kaasua. Tilanne alkaa vatsalaukun laajentumisella, joka johtuu tavallisesti runsaasta kaasun muodostuksesta. Kaasu venyttää vatsalaukkua ja se kiertyy myötä- tai vastapäivään estäen vatsalaukun sisällön: kaasun, nesteiden ja ruoan etenemisen takaisin ruokatorveen tai eteenpäin ohutsuoleen.

Vatsalaukun kiertymän syitä ei tunneta, mutta vaikuttaa siltä, että siihen on perinnöllinen taipumus. Taipumus voi johtua rakenteesta. Kiertymä liittyy erityisesti syvään ja kapeaan rintakehään ja suurikokoisuuteen. Koirat, jotka kiihtyvät tai innostuvat helposti, ovat riskiryhmää. Ruoan ahmiminen nopeasti sekä suuri ruoka-annos ja kuivaruoan pitkä liottaminen huoneenlämmössä ovat haitallisia. Vatsalaukun kiertymä on yleinen briardeilla ja useita yksilöitä on kuollut sen seurauksena.

 Selkäsairaudet

Briardeilla on esiintynyt yksittäisinä tapauksina selän alueen ongelmia mm. välilevyrappeumaa, välilevytyrää ja spondyloosia. Välilevyn tarkoituksena on yhdistää nikamia toisiinsa, mahdollistaa niiden keskinäinen liikkuvuus jakaen paineen tasaisesti sekä vaimentaa iskuja. Rappeutuessaan välilevy menettää vähitellen joustavuuttaan, sen ravinnon saanti vaikeutuu, kunnes välilevy kalkkeutuu. Oireet vaihtelevat lievästä kivusta neliraajahalvaukseen riippuen tyrän asteesta ja sijainnista. Spondyloosilla tarkoitetaan selkänikamien välistä silloitusta, joka johtaa rangan jäykistymiseen ja nikamavälien ahtautumiseen. Spondyloosi voi olla seurausta useista selkärangan sairauksista. Tauti voi olla täysin oireeton huolimatta laajoista röntgen-kuvauksessa havaittavista muutoksista. Joskus luupiikit ahtauttavat juurikanavia aiheuttaen kipua ja halvaus-oireita.

Epilepsia

Epilepsialla tarkoitetaan toistuvia lyhyitä tajuttomuuskohtauksia, joiden syynä on aivojen sähkötoiminnan häiriö. Epilepsia puhkeaa yleensä 0,5-5 vuoden iässä. Epilepsiakohtaukset voivat vaihdella sekä muodoltaan että voimakkuudeltaan. Jos kohtauksille ei löydy elimellistä syytä, pidetään niitä yleisesti perinnöllisinä. Suomessa epilepsia ei ole briardeilla yleinen ja sen perinnöllisyydestä ei ole tietoa.

 Autoimmuunisairaudet

Autoimmuunisairaudessa koiran elimistö hyökkää itseään vastaan ja aiheuttaa vakavan sairauden. Usein sairauden laukaisee jokin ympäristötekijä (esim. stressi), mutta koiran perimällä on myös osansa sairastumisalttiuteen. Autoimmuunisairauksia on paljon erilaisia. Osa niistä on helposti tunnistettavissa (esim. kilpirauhasen vajaatoiminta), mutta toisia on erittäin vaikea diagnosoida, koska ne muistuttavat oireiltaan hyvin paljon muita sairauksia.

Suomessa on briardeissa ollut joitakin kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavia yksilöitä. Lisäksi on ollut ainakin yksi cushingin tautia sairastava yksilö, sekä yksi IMHA:a (immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia) sairastava yksilö.

Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi on yleinen koirilla esiintyvä hormonaalinen sairaus. Sairaudessa kilpirauhasen erittämien hormonien tyroksiini (T4) ja tyroniini (T3) tuotanto laskee. Hypotyreoosia esiintyy neljää eri muotoa: synnynnäinen, primäärinen, sekundäärinen ja tertiäärinen. Synnynnäisessä muodossa kilpirauhanen on enemmän tai vähemmän vajaakehittynyt, tuhoutunut tai sitä säätelevät hormonit eivät toimi normaalisti. Oireet näkyvät jo varhain pentuiässä ja ne ovat selkeitä, kuten kääpiökasvuisuus, mentaalinen poikkeavuus, epänormaali turkki ja liikkumishäiriöt. Primäärinen hankittu hypotyroidismi on yleisin muoto. Siinä kilpirauhasen toiminnallinen solukko tuhoutuu vähitellen täysikasvuisella koiralla. Lymfosyyttinen tyreoidittii on ilmeisesti autoimmuunisairaus, jossa koiran immuunijärjestelmä hyökkää omaa kilpirauhaskudostaan vastaan. Rauhaskudos tuhoutuu hitaasti ja tulehdussolut tunkeutuvat kilpirauhaskudokseen. Primäärin hypotyroidismin toisessa tavallisessa muodossa idiopaattisessa kilpirauhasen atrofiassa rauhaskudos tuntemattomasta syystä kuolee ja korvautuu rasvakudoksella. Sekundäärinen hypotyreoidismi johtuu aivolisäkkeen tyroideaa stimuloivan hormonin puutteesta. Aivolisäkkeessä saattaa olla kasvain, epämuodostuma tai muu solujen toimintahäiriö. Tertiäärisessä hypotyreoosissa hypothalamuksen vapauttajahormonin määrä on laskenut, eikä aivolisäke siksi stimuloi kilpirauhasen toimintaa. Sairauden esiintymisestä koirilla ei ole varmuutta. Taipumus kilpirauhasen vajaatoimintaan on perinnöllinen, mutta monet ympäristötekijät, kuten ravinto, ympäristön myrkyt, virukset yms. vaikuttavat sairauden puhkeamiseen. Oireet ilmaantuvat tavallisesti 2-5 -vuotiaana. Aineenvaihduntaan liittyviä oireita ovat väsymys, masentuneisuus, laiskuus, haluttomuus toimia ja liikkua, paleleminen ja lämpimään hakeutuminen sekä painon nousu. Iho-oireita ovat karvan lähtö sekä kuivuus, elottomuus, värimuutokset sekä paikallinen karvattomuus tai heikkokarvaisuus erityisesti kyljissä, vatsan alla ja hännässä, ihon hilseily ja pigmentoituminen. Lihasten ja hermoston oireita ovat yleinen heikkous, ataksia, horjuva käynti, ontuminen, pään tärinä, silmien värinä ja karsastus, orientoitumishäiriöt, krampit, halvaantumisoireet, jopa kooma. Lisääntymiseen liittyviä oireita ovat nartuilla hedelmättömyys, kiiman kierron häiriöt, abortoinnit ja sikiökuolemat, uroksilla sperman laadun häiriöt ja vähentynyt seksuaalisuus. Verenkierron oireina voi esiintyä hidastunut sydämen rytmiä ja rytmihäiriöitä sekä muutoksia verenkuvassa (lievä anemia, kohonnut kolesteroli). Kilpirauhasen vajaatoiminta selvitetään verikokeilla.

Cushingin taudin eli hyperadrenokortisismin syynä on kortikosteroidien liian runsas muodostuminen lisämunuaisissa, joka johtuu joko aivolisäkkeen liian suuresta aktiivisuudesta tai lisämunuaiskasvaimesta. Sairaudessa iho muuttuu ohueksi ja kylmäksi, karva irtoaa reisien takaosasta ja rungon sivuilta alkaen. Koirasta tulee vähitellen täysin kalju lukuun ottamatta päätä ja raajojen alaosaa.

Immuunivälitteisessä hemolyyttisessä anemiassa (IMHA) muodostuu vasta-aineita koiran omille punasoluille. Ne saavat aikaan punasolujen yleisen hajoamisen, jonka seurauksena on vakava anemia. Sairauden voivat laukaista virukset sekä eräät lääkkeet, mahdollisesti myös rokotteet tai syövät. Sairaus voi kehittyä vähitellen tai hyvin nopeasti.

Iho- ja allergiaongelmat

Demodex Canis on loinen, joka elää koiran karvatupessa. Se ei aiheuta isäntäeläimelle yleensä minkäänlaisia oireita. Yksilön immunologisen järjestelmän häiriössä, ns. T-solujen vauriossa, koira menettää kyvyn säädellä loisen lisääntymistä. Sairautta kutsutaan demodikoosiksi ja sitä esiintyy kolmea eri muotoa. Tavallisin on nuorilla, immunologisesti vielä kehittymättömillä yksilöillä nähtävä paikallinen demodikoosi. Se on yleensä harmiton ja enemmänkin kosmeettinen iho-ongelma, jossa alle vuoden ikäisellä koiralla on pieniä, karvattomia, hieman kiiltäviä tai lievästi hilseileviä laikkuja kuonon, pään tai raajojen alueella. Ne eivät kutise, eivätkä näytä vaivaavan koiraa ja niitä on tavallisesti vain muutamia siellä täällä. Nuoren koiran paikallisella demodikoosilla ei katsota olevan geneettistä merkitystä ja se paranee lähes aina ilman hoitoa. Toinen muoto on suhteellisen harvinainen yleistynyt demodikoosi. Se näkyy voimakkaina ihomuutoksina, jotka pahenevat nopeasti. Koira kaljuuntuu laajalta alalta ja iho on selvästi tulehtunut ja saattaa kutista. Iho paksuuntuu ja poimuuntuu ja erityisesti huulten, alaleuan ja tassujen alueet ovat rasvaisen näköisiä ja eltaantuneen hajuisia. Yleistynyt demodikoosi katsotaan periytyväksi sairaudeksi. Kolmas demodikoosimuoto esiintyy vanhemmilla koirilla, joilla immuunijärjestelmä on muiden vakavien sairauksien tai niiden hoitojen vuoksi voimakkaasti kuormittunut tai häiriintynyt.

Follikuulaari dysplasia -nimellä kutsutaan muutamia todennäköisesti erilaisia ihosairauksia, joissa turkin kunto muuttuu ja ihonäytteissä nähdään samankaltaisia muutoksia. Colour dilution alopecia (CDA) on follikulaarisen dysplasian muoto, jota esiintyy sinisillä brienpaimenkoirilla. Sairaudesta käytetään myös nimitystä sinisen koiran syndrooma. Ongelma on tuttu myös muissa roduissa, joissa esiintyy laimennusvärejä (sininen ja isabella). Kaikki siniset briardit eivät sairastu, mutta sairauden yleisyyttä rodulla ei tiedetä. Sairauden periytymismekanismia ei vielä tunneta, mutta ilmeisesti se liittyy läheisesti värin laimennustekijään. Sairaat koirat syntyvät terveinä. Jossain vaiheessa, yleensä 2-3 vuoden ikään mennessä iho muuttuu hilseileväksi ja turkki harvenee laikuittaisesti, erityisesti selän ja kylkien alueelta. Karva on katkeilevampaa ja kuivempaa kuin normaalisti. Ihoon ilmaantuu pieniä näppylöitä sekundaarisen bakteeritulehduksen seurauksena. Vuosien kuluessa lähes kaikki karva katoaa, sillä uutta karvaa kasvaa huonosti. Pää, kaula ja jalat ovat hitaammin ja vähiten vaurioituneita. Diagnoosi varmistetaan ihobiopsialla. Erityisesti karvassa, karvafollikeleissa ja follikkelien ympäriltä löytyy tyypillisiä melaniini kasautumia. Ne ilmeisesti rikkovat karvan pinnan, karva heikkenee ja ympäröivään ihoon vapautuu toksisia aineita. CDA:aa on todettu myös muun värisillä koirilla.

Allergiset oireet ovat seurausta elimistön vasta-aineiden ja tietynlaisten solujen epänormaalista reaktio-tavasta elimistöön tulevia vieraita aineosia kohtaan. Koiralla erilaisten aiheuttajien aikaansaamat allergiset reaktiot ilmenevät pääsääntöisesti ihossa. Krooniset iho-sairaudet, atopia tai ruoka-aineallergia, vaativat usein koko elämän kestävää lääkitystä tai erikoisruokavaliota.

Sisäelinten sairaudet

Sydänsairauksista briardeilla on Suomessa todettu mm. sydämen vajaatoimintaa, kardiomyopatiaa sekä sivuääniä. Sivuääniä aiheuttavat useat erilaiset synnynnäiset sydämen ja suurimpien verisuonten epämuodostumat, joista osa voi myöhemmin johtaa sydämen vajaatoimintaan. Kardiomyopatia on sairaus, johon liittyy sydänlihaksen väsyminen ja hajoaminen. Sitä tavataan koirilla monessa muodossa ja taipumus sairauteen on perinnöllinen.

Briardeilla esiintyy jonkin verran munuaisten vajaatoimintaa. Se voi johtua useista syistä ja olla synnynnäistä tai tulehduksen, myrkkyjen, tai muiden sairauksien aiheuttamaa. Kroonisessa munuaisten vajaatoiminnassa munuaisten toiminta vähitellen heikkenee. Osa munuaisten vajaatoiminnan aiheuttajista (mm. progressiivinen nefropatia) ovat perinnöllisiä, mutta sairauden perinnöllisyydestä briardeilla ei ole tietoa.

Myös perna saattaa vatsalaukun tavoin kiertyä joko erikseen tai vatsalaukun kiertymän yhteydessä. Kiertynyt perna yleensä poistetaan. Suomessa pernan kiertymää on esiintynyt muutamalla briardilla.

Suulakihalkio

Suulaki on joskus synnynnäisesti kehittymätön. Epämuodostumat ovat usein suulakihalkioita. Pahimmillaan suulaessa oleva rako jakaa suulaen pitkin sen koko keskilinjaa niin, että suulaesta on suora yhteys nenä-onteloihin. Suulakihalkioinen pentu ei pysty yleensä imemään normaalisti. Helpoimmissa tapauksissa ne voidaan leikata, jos pentua voidaan ruokkia käsin. Tietty kallon rakenne (kupoli-kalloisuus, lyhytkuonoisuus) altistaa kitalaen luutumishäiriöille ja sikiöhäiriö voi syntyä muistakin syistä (mm. emän tiineysaikana saama kortisonihoito).

Hammaspuutokset

Koirien hammaspuutokset ovat perinnöllisiä tai ympäristön aiheuttamia. Briardien rotumääritelmän mukaan hylkäävä virhe on kahden P4- hampaan puuttuminen alaleuasta tai minkä tahansa kolmen tai useamman hampaan puuttuminen (P1-hampaita ei huomioida). Briardeilla esiintyy jonkin verran hammaspuutoksia.

 Kivesvika

Kivesvikaisen uroksen joko toinen tai molemmat kivekset eivät laskeudu normaalisti vatsaontelosta kivespussiin tai ne ovat rakenteeltaan epänormaalit. Kivesvikaa pidetään perinnöllisenä. Tavallisesti kivekset ovat laskeutuneet noin seitsemän viikon iässä tai viimeistään 6 kk ikään mennessä. Poikkeuksiakin on, mutta ne ovat harvinaisia. Briardeilla esiintyy jonkin verran kivesvikaisuutta.

Napatyrä

Napatyrä johtuu vatsan seinämän puutteellisesta sulkeutumisesta. Se huomataan yleensä vasta muutaman viikon ikäisellä pennulla pienenä, tavallisesti pehmeänä pattina navan paikalla keskellä vatsan seinämän etuosaa. Napatyrä katsotaan koirilla periytyväksi viaksi.